Valamon aarteet
Näyttely Valamon luostarin kulttuurikeskuksessa 29.4.2012- 21.4.2013
Kristuksen kirkastumisen kunniaksi pyhitetyn Valamon luostarin toiminta on jatkunut tauotta yli kaksi vuosisataa, ensin Laatokan saarilla ja sittemmin sodan seurauksena Sisä-Savossa. Aikojen saatossa ovat Venäjän keisarit, varakkaat luostarin ystävät, kauppiaat ja ulkomaiset vieraat muistaneet Valamoa monilla korvaamattoman arvokkailla lahjoilla.
Luostarin kokoelmiin kuuluu suuri määrä Laatokan Valamosta evakuoituja ikoneita, käsikirjoituksia, harvinaisia julkaisuja ja grafiikanteoksia, valokuvia, jumalanpalveluspukuja ja muita kirkkotekstiilejä, sakraaliesineitä sekä maisema- ja muotokuvia. Kulttuurikeskuksen näyttelyssä esillä olevat teokset, esineet ja dokumentit ajoittuvat 1700-1900-luvuille. Ne antavat hyvän kuvan mainittujen vuosisatojen tyylivirtauksista ja venäläisen taideteollisuuden tasosta.
Pääosa VALAMON AARTEET- näyttelyn teoksista ja esineistä on luostarin omista kokoelmista. Sen lisäksi nähdään myös Suomen ortodoksiseen kirkkomuseoon tallennettua Valamon luostarin esineistöä.
Näyttelyn oheismateriaalina on useiden tutkijoiden voimin koottu Valamon luostarin aarteet -kirja, jota on saatavana suomeksi, englanniksi ja venäjäksi. Lisäksi näyttelyssä on myynnissä valikoiduista esineistä kuvattuja kortteja.
Näyttely on avoinna päivittäin 1.5.2012 alkaen.

